Jaatinen/Lampinen, Taiston ja Heikin Tutkijainkammio, 1990.
Tutkimusprojektit
Keskus on tehnyt valokuvataiteen tutkimusta Olli Jaatisen johdolla mm. seuraavasti:
Muuttuva Mikkeli -hanke 2010 alkaen.
Vuosina 2002–2003 toteutettu VIRNE. Huumori suomalaisessa valokuvataiteessa julkaistiin kirjana, joka on ensimmäinen kuvateos aihepiiristä. Kirjan artikkelien kirjoittajat ovat Olli Jaatinen, Laura Luostarinen, Tuomas Nevanlinna ja Merja Salo. Kirja on loppuunmyyty.
Vuonna 2005 keskus kokosi Arkemme kuvittajat - Kuusi suomalaista kuvajournalistia -näyttelyn. Hanke tuotti laajan kuvajournalistisen materiaalin.
Stereovalokuvan taika - The Magic of 3-D Photography julkaistiin näyttelyn lisäksi myös kirjana, jonka artikkelien kirjoittajat ovat Petri Anttonen, Erkki Huhtamo ja Olli Jaatinen. Teos on ensimmäinen suomalainen stereoskopiaa käsittelevä kirja. Teosta on jäljellä enää muutamia kappaleita.
Edellä mainittujen kirjojen useimmat artikkelit ovat sekä suomeksi että englanniksi.
Olli Jaatinen on toimittanut mikkeliläisen pitkän linjan valokuvaharrastaja Veikko Salmelan kuvista Kivimies-kuvateoksen, jossa on myös Salmelan historiikki. Teos aloitti keskuksen uuden julkaisusarjan, jonka toinen kirja on Mauri Toiviainen: Kadonnut kaupunki - Elämää 1950-luvun Mikkelissä. Molempien eteläsavolaista valokuvausta tukevien kirjojen graafinen suunnittelu on Olli Jaatisen tekemä ja toteutettu Mikkelin valokuvakeskuksen digipajassa.