Linnanmäenkoulu n. 1960. Kuva: Erkki Valjakka, Puu-Mikkeli -sarjasta.
Tiedotteet
Mikkelin valokuvakeskus toimii ympäri vuoden
Mikkelin valokuvakeskus toimii ympäri vuoden tehden julkaisuja, tutkimusta, järjestäen koulutusta ja näyttelyitä. Lisäksi keskus tiedottaa ja neuvoo valokuvaan ja kuvalliseen viestintään liittyvissä asioissa, järjestää lasten ja nuorten taideleirejä, toteuttaa Muuttuva Mikkeli -projektia, järjestää Kulttuuripolun ja ylläpitää valokuvakokoelmia. Mikkelin valokuvakeskuksen toimisto on avoinna 9.1.–16.5. yleisölle sopimuksen mukaan ma-pe klo 10–16, info@mikkelinvalokuvakeskus.fi tai puh. 050–5751824. Digipaja ja kirjasto ovat avoinna jäsenille ennakkovarausten mukaan ma-pe klo 10–16.
Virne PRESS. Huumori suomalaisessa kuvajournalismissa 18.5.-17.8.2012
Mikkelin valokuvakeskus toteutti vv. 2001-2002 Virne. Huumori suomalaisessa valokuvataiteessa -näyttelyn kahdessa osassa. Kuvia oli yhteensä lähes 500. Kesällä 2002 pidetyn päänäyttelyn yhteydessä julkaistiin myös samanniminen kirja. Sen painos on myyty loppuun.
Keskus kokoaa vuoden 2012 kesänäyttelyksi uuden Virneen, jonka nimi on Virne PRESS. Huumori suomalaisessa kuvajournalismissa. Samalla keskus kokoaa parhaista kuvista myös julkaisun.
Hanketta varten keskus kutsuu suomalaisia lehtikuvaajia lähettämään aineistoa 10.1.2012 mennessä. Kuvien parhaimmisto n. 100 kpl tulostetaan ja kehystetään, loput tulostetaan polyesterikankaiselle tulostusmateriaalille, jotka pingotetaan gallerian seinille. Tiedostot mieluiten 360 dpi, 26 cm. Mikäli kuvat on nyt jpg-muodossa, ne pyydetään jättämään siihen muotoon. Pakatut "alimittaiset" kuvat työstetään erikoisohjelmalla, joka kasvattaa tiedostokokoa hallitusti. Kuvat cd- tai dvd-levyllä tai muistitikulla, ei sähköpostissa.
Suuri kitaranäyttely (Great Guitar Show) kesällä 2013
Keskus järjestää kesäksi 2013 Suuren kitaranäyttelyn, jossa otetaan ilo irti kitarasta. Näyttelystä tulee kansainvälinen. Siitä tehdään myös kirja.
Kitarahulluja on Suomikin pullollaan. Tämä on reipas kädenojennus heille. Näyttelyn yhteyteen tulee myös oheistapahtumia, kuten konsertteja ja yhteissoittotilaisuuksia.
Mikkelin valokuvakeskuksen näyttelykausi 2012
18.5.–17.8. Virne PRESS. Huumori suomalaisessa
kuvajournalismissa. Mikkelin valokuvakeskuksen tuottama suuri
lehtikuvien kesänäyttely. Hauskoja tilanteita julkisuudesta ja arjesta,
joihin kuvaajat ovat törmänneet työssään.
6.9.–12.10. Pekka Elomaa ja Lyhdyn työryhmä. Sosiaalinen ja eettinen lähestymistapa valokuvaukseen.
Muotokuvia ja työpajojen antia.
1.11–23.11. Madventures.
Kaikille tuttu matkailijaduo Riku ja Tunna. Valokuvia seikkailuista
halki maailman. Paikkoja ja tapahtumia, joihin matkaoppaat eivät uskalla
neuvoa.
29.11.–14.12.2012 Joulunäyttely. Paikallisten taiteilijoiden teoksia idyllisessä ja joulun taikaa henkivässä puurakennuksessa.
Nähtävillä samaan aikaan myös: Länsi-Savon kokoelma Ikiliikkuja ja uudistunut Muuttuva Mikkeli -näyttely. Mikkelin Taiteilijaseuran galleria toimii Mikkelin valokuvakeskuksen yhteydessä. Näyttelyt ovat avoinna ma-pe klo 10–16.
Kulttuuripolku 2012
Kulttuuripolku Mikkelin valokuvakeskuksessa järjestettiin tammikuussa 2012. Kulttuuripolulla tutustuttiin dokumenttikuvaan. Lisätietoja kohdassa Kulttuuripolku.
Digitaalinen valokuvaus -kurssit yhteistyössä Mikkelin kansalaisopiston kanssa 2011–2012
Mikkelin valokuvakeskuksen ja Mikkelin kansalaisopiston järjestämä Digitaalinen valokuvaus I oli täynnä ja onnistui hyvin. Toinen digitaalisen valokuvauksen kurssi pidettiin tammi-helmikuussa 2012.
Joulunäyttely avoinna 1.12.–16.12.
Mikkelin valokuvakeskuksen idyllinen puurakennus tarjoaa joulun taikaa ja eteläsavolaisen taiteen runsaudensarven. Joulunäyttelyssä on esillä valokuvia, grafiikkaa, keramiikkaa, maalauksia, piirustuksia ja veistoksia. Näyttelyyn osallistuvat Juhani Saksa, Tiina Kylliäinen, Heidi Neuvonen, Susanna Pälviä, Ismo Funke, Risto Junnilainen, Olli Jaatinen, Kirsti Rista, Päivi-Maria Jaatinen, Tuomas Lauriala, Markku Laamanen, Jukka Laitinen, Leena Halonen, Seppo Koponen ja Seppo Väänänen.
Veikko Salmela: Kivimies avautui to 3.11
Salmelan Kivimies esitteli luontoa ja kauniita hetkiä usean vuosikymmenen varrelta.
Sarjakuvaleiri Kuplakansan syksy sai hyvää palautetta
Syyslomaviikon Mikkelin valokuvakeskuksessa tehtiin lapsijoukolla hienoja sarjakuvia. Sarjisleirillä työskenneltiin ammattivälineillä keskuksen taidepajassa ja suuressa salissa mukavassa ja hauskassa tunnelmassa. Leiri päättyi yhteiseen näyttelyyn.
Keskuksen oma julkaisusarja käynnistyy syksyllä 2011Keskus kehittää konkreettisesti eteläsavolaista valokuvakulttuuria ja visuaalista osaamista. Mikkelin valokuvakeskus suuntaa toimintaansa julkaisujen tuottamiseen, tutkimukseen ja koulutukseen. Syksyn aikana Mikkelin valokuvakeskuksella valmistui Olli Jaatisen johdolla kaksi kuvateosta paikallisten valokuvaajien tuotannosta. Mauri Toiviainen ja Veikko Salmela ovat kuvanneet Mikkeliä, sen ihmisiä ja omia harrastuksiaan jo 1940-luvulta lähtien. Keskus tarjosi molempien kirjojen toteutukseen ammattitaitonsa. Käytännössä se tarkoitti mm. kuvien skannausta ja käsittelyä painokuntoon, kirjan ulkoasun suunnittelun, toimitustyön ja painonvalvonnan.
Mauri Toiviainen: Kadonnut kaupunki - Elämää 1950-luvun Mikkelissä kirjan toimitti Timo Toiviainen, Maurin poika yhteistyössä Olli Jaatisen kanssa, joka myös taittoi kirjan sekä käsitteli kuvat painokuntoon.
Veikko Salmela: Kivimies ilmestyi marraskuussa, jolloin keskuksella oli esillä Salmelan laaja näyttely. Kivimiehen toimitti Olli Jaatinen, joka myös suunnitteli julkaisun graafisen asun.
Muuttuva Mikkeli -hankkeen julkaisu on määrä saada valmiiksi vuonna 2014. Aineistoa on saatu erittäin runsaasti ja uutta kuvataan koko ajan.
Alvar Kolasen näyttely avautui 1.10.
Alvar Kolasen näyttely Tähdet tuikkivat Olavi Virrasta Irwiniin 1.10.–22.10 esittelee suomalaisen iskelmätaivaan ykkösrivin tähtiä. Kolasen laaja tuotanto käsittää PR-kuvia, levyjen ja lehtien kansia, tähtihetkiä lavalta ja muotimaailmasta.
Kimmo Räisäsen näyttelyt
Kimmo Räisäsen näyttelyt Luonnollinen elämä ja Kansalaiset-Citizens olivat avoinna 3.9.–24.9.2011. Näyttelyt esittelivät saman taiteilijan kaksi erilaista lähestymistapaa valokuvaukseen. Kansalaiset -näyttelyssä oli esillä kokoelma Räisäsen lehtikuvia vuosilta 1981–2006. Luonnollinen elämä -näyttelyssä Räisänen kuvasi omaa, edesmennyttä isäänsä. Näyttelyssä valokuvat kantoivat kauniita ja nostalgisia muistoja.
Syksyllä 2011 järjestetään digitaalisen valokuvauksen kurssi ja lasten sarjisleiri Kuplakansan syksy
Lisätietoja kohdassa Kurssit.
Kesänäyttely Puutarhan muisti 24.8. saakka
Mikkelin valokuvakeskuksen kesänäyttely, Puutarhan muisti avautui toukokuussa. Keskus jatkoi ympäristö- ja puutarhataiteen esittelyä ja tutkimista. Puutarhan
muisti -näyttelyssä taiteilijat Ritva Tuomi ja Kari Holopainen käsittelivät puutarhaan liittyvää ihmisen ja luonnon välistä suhdetta.
Puutarha on muistoja täynnä oleva tila: valoa ja varjoa, riemua ja hiljaisuutta. Puutarha tallettaa sille annetun ajan. Samalla tavalla ihmisten rakkaussuhde puutarhoihin säilyy.
Jokaisesta puusta ja pensaasta tulee merkityksellinen, eikä mistään haluaisi luopua. On myös lohdullista ajatella, että kerran menetetyn voi korvata kasvattamalla uutta.
Ritva Tuomi on Lahden Muotoiluinstituutista valmistunut valokuvataiteilija, jonka kuvien yhteinen nimittäjä on ihmisen suhde ympäristöön.
Kari Holopainen on Taideteollisesta korkeakoulusta valmistunut valokuvataiteilija, jonka kuvat kasveista ja maisemasta liikkuvat myös kuvataiteen kontekstissa.
..........................................................................................
Kesän taideleirit olivat täynnä
Lasten taideleireille voi ilmoittautua osoitteeseen info at mikkelinvalokuvakeskus.fI.
Leirejä järjestettiin kesällä 2011 kaksi: sarjakuvaleiri Kuplakansa ja taidemaalausleiri Värivoltti.
Lisätietoja nettisivuilla kohdassa Kurssit.
Visuaalinen viestintä 29.4.
Keskuksen koulutuspajassa järjestettiin pe 29.4. Kuopion kesäyliopiston koordinoima Visuaalinen viestintä -kurssi.
Muuttuva Mikkeli -muistelupäivä torstaina 10.3.2011
Mikkelin valokuvakeskus järjesti yleisötapahtumana torstaina 10.3. Muuttuva Mikkeli -päivän, jonka tarkoituksena oli kerätä muistitietoa, kuvia ja muuta aineistoa Mikkelistä sekä muistella yhdessä, millainen Mikkeli on ollut eri aikoina. Yleisöä pyydettiin tuomaan vanhoja valokuvia, tarinoita, lehtileikkeitä, julkaisuja tai muuta Mikkeliin liittyvää aineistoa. Keskuksen näyttelyt olivat päivän ajan avoinna ilman pääsymaksua. Keskus kokosi uudella aineistolla päivitetyn näyttelyn.
Muuttuva Mikkeli II
-näyttely 5.4.-29.4.2011
Muuttuva Mikkeli II on päivitetty versio vuodenvaihteessa esillä olleesta. Näyttely on auki yleisölle huhtikuun ajan.
Muuttuva Mikkeli
Muuttuva Mikkeli on hanke, jossa on mukana noin 30 kuvaajaa, useimmat Mikkelistä tai lähikunnista. Hankkeen tavoitteena on yhtäältä taltioida Mikkelin kaupunkikuvan muutoksia, toisaalta kerätä vanhaa Mikkeliä koskevaa kuva-aineistoa.
Päätavoite on tuottaa kuvateos, jossa Mikkelin muutos tulisi selkeästi ilmi valokuvien välityksellä. Kirjan on määrä valmistua vuonna 2014.