Toiminta

Helsinkiläinen valokuvataitelija Lauri Eriksson rakentamassa näyttelyään.

Opiskelijoita tekemässä kuva-analyysitehtäviä keskuksen Aulassa.

Valokuvakeskus ja museo

Mikkelin valokuvakeskus on yleishyödyllisesti ja pedagogisesti toimiva taidekeskus ja valokuvamuseo. Mikkelin valokuvakeskus toimii ympäri vuoden järjestäen näyttelyitä, koulutusta, tapahtumia sekä tehden julkaisuja ja tutkimusta. Keskuksen tavoitteena on edistää visuaalista kulttuuria, taiteita ja valokuvataidetta monipuolisesti Etelä-Savossa ja koko Suomessa.


Pääpaino näyttelytoiminnassa on suomalaisessa valokuvataiteessa ja dokumenttivalokuvassa. Keskus on tuottanut useita, laajoja, valtakunnallisesti merkittäviä tutkimus- ja näyttelyhankkeita, joista osa on julkaistu myös kirjoina. Mikkelin valokuvakeskuksen toimintaa hallinnoi keskuksen taiteilija- ja tutkijavetoinen kannatusyhdistys Mikkelin valokuvakeskus ry, joka on rekisteröity 7.3.1989. Mikkelin valokuvakeskus on Suomen Museoliiton jäsen. Mikkelin valokuvakeskus on toiminut jo yli 30 vuotta valokuvakulttuurin edistämiseksi.

Toiminnan osa-alueet

Näyttelytoiminta, digipajatoiminta, koulutustoiminta, julkaisutoiminta, ja projektitoiminta.

Toiminnan painopisteet

  • Valokuvataide
  • Valokuva ja kulttuuriperintö
  • Visuaalinen viestintä
  • Media- ja taidekasvatus
  • Taide ja hyvinvointi

Hallitus ja jäsenet

Mikkelin valokuvakeskuksen toimintaa hallinnoi taiteilijavetoinen Mikkelin valokuvakeskus ry. Mikkelin valokuvakeskus ry:llä on 4-henkinen hallitus, joka kokoontuu säännöllisesti, noin 6 kertaa vuodessa. Yhdistykseen kuuluu yli 40 jäsentä, lukien mukaan valokuvaajia, taiteilijoita sekä taiteen ja kulttuurin aktiiviharrastajia.

Tiedotus

Verkkosivusto
Keskus tiedottaa toiminnastaan internetissä omilla kotisivuillaan, www.mikkelinvalokuvakeskus.fi

Muu tiedotus

Keskus tiedottaa toiminnastaan medialle, uutiskirjein sekä suoraan sähköpostilla mm. jäsenilleen, visuaalisiin taiteisiin liittyville organisaatioille, yhteistyökumppaneille, asiantuntijatahoille, taiteilijoille, eri yhdistysten jäsenille ja koulutusyhteisöille sekä vastaa visuaalisiin taiteisiin liittyviin tiedusteluihin.

Asiakaspalvelu yleisölle


Keskuksen yleisöpalvelu perustuu suoraan asiakaspalveluun. Yleisö voi
  • vierailla Mikkelin valokuvakeskuksessa näyttelyiden aukioloaikoina ti–pe klo 11–17, la 11–15 (su ja ma suljettu)
  • soittaa Mikkelin valokuvakeskukselle, puhelinaika ti–pe klo 11–17, la klo 11–15
  • ottaa yhteyttä sähköpostilla: info [at] mikkelinvalokuvakeskus.fi

Yleisöpalvelu ei ole avoinna juhlapyhinä, juhannuksena, jouluviikoilla tai näyttelyvaihtojen aikaan.

Yhteistyökumppanit

Mikkelin valokuvakeskuksella on yhteistyösopimus Mikkelin kaupungin kanssa. Keskus saa näyttelytoimintaansa tukea Taiteen edistämiskeskukselta. Keskus järjestää erillisiä, mm. taidekasvatukseen liittyviä projekteja hankkimalla niille erillisrahoitusta.

Keskuksen yhteistyökumppaneina ovat toimineet lukuisten taiteilijoiden lisäksi muun muuassa Mikkelin kaupunki, Taiteen edistämiskeskus, SAVAS, Itä-Suomen aluehallintovirasto, Alli Paasikiven säätiö, ELY-keskus, AVEK, YIT, Puumalan kunta, Etelä-Savon Kirjapaino Oy, Finnreklama Oy, Bookwell Oy, Libris Oy, Kariston Kirjapaino Oy, Savilahden kirjapaino Oy, Aveka Oy, Mikkelin valokuvausliike, Sanomalehti Länsi-Savo, Mikkelin kesäyliopisto, Mikkelin kansalaisopisto, Musta taide Kustannusosakeyhtiö, Taideteollinen korkeakoulu, Mikkelin ammattikorkeakoulu, Mikkelin seudun lausujat, Mikkelin Kameraseura ry, Mikkeli Seura ry, ja Mikkelin Kalevalaiset naiset.