MONIPUOLINEN VALOKUVAKESKUS

Mikkelin valokuvakeskus on monipuolinen taidekeskus, joka sijaitsee kauniissa suojelurakennuksessa Mikkelin yliopistokampuksella, keskustan läheisyydessä, osoitteessa Puistokatu 3. Mikkelin valokuvakeskus järjestää näyttelyitä, koulutusta, tapahtumia, tekee korkeatasoisia julkaisuja, sekä valokuvaan, taiteeseen ja kuvalliseen viestintään liittyvää kehittämistoimintaa ympäri vuoden. Olemme avoinna ti-pe klo 12-17, lauantaisin klo 11-14.

Mikkelin valokuvakeskuksella on neljä galleriatilaa, joissa pidetään taiteilijoiden vaihtuvia näyttelyitä. Lisäksi keskuksen aulassa on yleisö- ja tietopalvelu, pieni käsikirjasto, sekä keskuksen julkaisujen kirjapuoti. Voit katsella näyttelyitä, istahtaa ilman kiireitä tutustumaan käsikirjaston kirjoihimme tai kysyä neuvoa ja tietoja asiantuntevalta henkilöstöltä. Meillä on myös kaunis terassi sisäpihalla kesäisin.

Vuonna 1989 perustettu keskus on toiminut jo yli 28 vuotta, ollen yksi pisimpään toimineista valokuvakeskuksista Suomessa. Mikkelin valokuvakeskus palvelee kulttuurista ja taiteista kiinnostunutta yleisöä, matkailua, taiteilijoita ja oppilaitoksia. Meillä on myös kokoontumis- ja koulutustilat visuaalisten taiteiden työpajoille. Edistämme paikallista kulttuuria ja taidetoimintaa sekä järjestämme näyttelyitä taiteilijoilta eri puolilta Suomea mielenkiintoisista ja ajankohtaisista teemoista. Toimimme yhteistyössä Mikkelin kaupungin kulttuuripalveluiden ja Taiteen edistämiskeskuksen kanssa. Tuotamme taiteesta ja kulttuurista elämyksiä ja kokemuksia vuodesta toiseen.

Lämpimästi tervetuloa vierailulle!


NÄYTTELYT NYT

Petri Anttonen - Hetkessä
11.10.–10.11.2018

Olen toteuttanut kolmiulotteiset valokuvateokseni lentikulaarisen tekniikan avulla. Kuvat näkyvät kolmiulotteisina ilman erityislaseja. Menetelmä näyttää kuvapinnalle kiinnitetyn, hienovaraisen linssistön avulla aina hieman erilaisen kuvan eri kulmista tarkasteltuna.

Kolmiulotteista vaikutelmaa varten tarvitaan 35–50 osakuvaa, jotka limitetään kuvankäsittelyohjelmassa yhdeksi kuvapinnaksi. Ikään kuin porttina toimiva pystylinssistö näyttää katsojalle kaikki kuvat, mutta ei yhtä aikaa. Runsas kuvamäärä mahdollistaa myös liikkuvan kuvan.

Kolmiulotteinen kokemus irrottaa valokuvan perinteisestä ”tämä on ollut” -tulkinnasta. Samalla katselijan oman liikkeen luoma ajallisuuden vaikutelma muodostaa teokselle uutta hetkeä. Kun valokuvia katsotaan, niin oletusarvona on, että kuvan aikamuoto on imperfekti, mutta näissä kuvissa se voi olla myös preesens.

Petri Anttonen (s. 1961, Helsinki) aloitti 1990-luvun alussa taiteellisen työskentelyn valokuvan ajallisuuden ja liikkeen esittämisen parissa. Teoksia on esitetty lukuisissa näyttelyissä koti- ja ulkomailla, ja niitä on useissa kokoelmissa.

Anttonen valmistui taiteen tohtoriksi Taideteollisen korkeakoulun visuaalisen kulttuurin osastolta vuonna 2005. Hänen tuotannossaan on keskeistä katsomiskäytäntöjen tarkastelu sekä kuvailmaisun kehittelytyö.


Kaisa Heikkinen - Samaan aikaan toisaalla
11.10.–10.11.2018

Samaan aikaan toisaalla –projektissa kuvasin ikkunalasin läpi vastapäistä ikkunaa tai kohdetta rakennuksen sisällä. Näin sain yhteen kuvaan kaksi ulottuvuutta, jotka kietoutuvat toisiinsa luoden oman todellisuuden. Otin kuvan heijastuksista juuri sellaisina kuin ne luonnon muovaamina kuvissa esiintyivät.

Mielenkiintoni kohdistui eritoten talojen ikkunoihin ja niistä tuleviin heijastuksiin. Tunsin niiden olevan kuin avoimia ovia, joiden takaa löytyisi jotain enemmän; ne linkittävät heijastukset ihmiseen, elämään ja elämiseen.

Ikkunat luovat myös tiettyä ristiriitaa: samalla kun ne ovat kutsu teoksen sisään, niin ne myös eristävät katsojan ulos. Lasi ja sen heijastukset synnyttävät yhtäaikaisen läsnä- kuin myös poissaolon tunteen. Eräänlainen rajapinta, jonka takaa löytyy toinen maailma.

Kaisa Heikkinen (s. 1972, Kajaani) on tehnyt viimeaikaiset työnsä valokuvan parissa. Hän on keskittynyt hetkellisyyteen sekä pieniin ohikiitäviin tapahtumiin ja yksityiskohtiin.

Heikkisen kuvia on ollut esillä useissa gallerioissa ja valokuvakeskuksissa Suomessa. Hänen teoksiaan on yksityiskokoelmissa Suomessa, Yhdysvalloissa sekä Sveitsissä.


Elina Siira - No-one's Precious
11.10.–10.11.2018

Kissa on länsimaisessa kulttuurissa varsin yleinen lemmikki, mutta silti sen asema ihmisen kumppanina on aliarvostettu. Pelkästään Suomessa hylätään tai lopetetaan ei-toivottuna vuosittain arviolta 20 000 kissaa.

No-one’s Precious pyrkii tarkastelemaan ihmisen valtaa sekä vastuuta hänelle alisteisten ja ihmisestä riippuvaisten eläinten näkökulmasta. Kuvien kautta voi peilata myös itseään sekä omaa ihmisyyttään: tunnustanko eläinten oikeudet, tunteet ja kokemusmaailman, vaikka heillä ei olisikaan sanoja niitä vaatimaan tai niistä kertomaan?

Projekti on kuvattu hämeenlinnalaisessa Kissakoti Kattilassa keväällä 2017. Kattila on turvakoti, jossa asuu keskimäärin sata koditonta kissaa.

Elina Siira (s.1980, Oulu) on oululainen valokuvaaja. Hän opiskelee taiteen maisteriksi Lapin yliopiston audiovisuaalisen mediakulttuurin koulutusohjelmassa. Koulutukseltaan Siira on myös muotoilija (AMK).


AIKAISEMMAT NÄYTTELYT

Kari Autero - Teitteni vartijat
6.9.–6.10.2018

Töitteni taustana on ajatus luonnon elollisuudesta, jopa sielullisuudesta ja siitä, kuinka kaikki luonnossa muodostaa dynaamisen kokonaisuuden. Tekniikka on leikkivä ja kokeileva, tuloksia voi kuvailla hallittuna sattumana. Pitkän kokeilun kautta hallinta alkoi päästä voitolle sattumasta ja sain ilmaistua kuvissa tämän kokemukseni luonnosta.


Kari Autero (s. 1959, Helsinki) on Taideteollisessa korkeakoulussa opiskellut valokuvaaja ja valokuvauksen opettaja. Hän on toiminut freelance-kuvaajana ja -graafikkona ja työskentelee valokuvauksen lehtorina Pekka Halosen akatemiassa Tuusulassa. Auteron teoksia on Suomen valokuvataiteen museon kokoelmissa. Hänen teoksensa pyrkivät hahmottamaan luonnon elollisuuden kokemusta samalla kun ne leikkivät kameran optisten ominaisuuksien mahdollisuuksilla.


Sofie Jokinen - City Distortions
6.9.–6.10.2018

Ympärillämme kaikki virtaa, eikä mikään pysy muuttumattomana tai ikuisesti paikoillaan. Sofie Jokisen valokuvat on kuvattu samasta paikasta useamman kuvauskerran aikana ja toteutettu yhdistelemällä digitaalisia negatiiveja. Kuvat tuovat näkyville tämän muutokset.

Jokinen kuvaa City Distortions -sarjassaan kaupungin kasvua ja mekaanista muutosta. Lukemattomat rakennustyömaat ja niillä lukemattomat koneet muokkaavat kaupunkia ympärillämme. Jokisen kuvissa nämä muutoksen hetket ovat kaikki yhtä aikaa läsnä.

Jokinen käsittelee teoksissaan aikaa, ympäristöä ja ihmisen suhdetta näihin, mutta myös valokuvan teoriaa ja siinä keskeistä kysymystä valokuvan todistearvosta. Onko valokuvalla todistearvoa? Ja mitä sille tapahtuu, kun kuvaamisen hetki ei enää olekaan yksi tietty hetki, vaan päällekkäisiä aikatasoja.

Sofie Jokinen on Turun taideakatemiasta vuonna 2012 valmistunut valokuvaaja, jonka luontoa ja aikaa käsitteleviä teoksia on ollut esillä useissa yksityis- että ryhmänäyttelyissä Helsingissä ja muualla Suomessa.


Päivi Uotila - Hiljaisten musiikkia
6.9.-6.10.2018

Hiljaisten musiikkia (Music Of The Silent Ones) on visuaalista musiikkia. Hiljaiset - kasvi- ja eliökunta yleisesti - eivät useinkaan tule kuulluiksi tai edes nähdyiksi. Niiden värähtelevä, visuaalinen musiikki tulee näkyväksi oikeassa valossa tai sopivissa kosteusolosuhteissa. Kuten silloin, kun matalalta tuleva valo osuessaan hämähäkinseitteihin saa ne loistamaan vaaleaa hehkua tai runsaita värejä. Tai kasteen tiivistyessä seitteihin, taidokaat rakennelmat tulevat esiin kuin rikas musiikkikudelma.

Näyttelyn töissä hämähäkki ja valo - sekä myös vesi - soittavat seiteillä niin seesteistä kuin rikastakin musiikkia, joka nousee tyhjästä ja sitten vaimenee. Tullakseen taas esiin valon osuessa niihin myöhemmin uudelleen.

Päivi Uotila (s.1968 Mikkelin mlk) on taidekäsityöläinen, puutarhuri ja itseoppinut valokuvataiteilija. Taideaineita hän on opiskellut mm. Taideteollisen Korkeakoulun Avoimessa yliopistossa. Valokuvaus on kulkenut ilmaisumuotona nuoruudesta lähtien. Uotila kuvaa luonnonilmiöitä, tunnelmia luonnossa, valoa, värejä, kasveja, hyönteisiä ja yksityiskohtia. Kameran liikkeen ja monivalotuksen käyttö toimivat ilmaisun ja oman näkemyksen esiintuomisen välineinä.


Historiallinen Mikkeli
Aula - Saara Särkkä
Studio III - Graania ja Tuppuralaa
6.9.-6.10.2018

Aulassa on esillä historiallista Mikkeliä valokuvaaja Saara Särkän otoksina, ja Studio III:ssa on Grahnin työläisten kotialbumeista löytyneitä Tuppuralan kuvia.

Valokuvakeskus ottaa yhä vastaan asiakkaiden kuvia - tai vaikkapa puhdetöitä! - vuosikymmenten varrelta. Kuvat skannataan ja tulostetaan, jonka jälkeen ne palautetaan takaisin tuojilleen.

Tuppuralan työläisyhteisön elinvoimaisin kausi ajoittui Oy Grahn Ltd:n vaneri-, puutalo- ja autokoritehtaan aikaan. Grahnin tehtaan tuotanto oli laajimmillaan 60-luvun alussa, jolloin työntekijöitä oli 550. Grahnin toiminta päättyi 1986. Tehtaan sijaintipaikalle rakennetaan parhaillaan pienkerrostaloja.

Kuva: Rauhaniementie 13:n eli ”Kasarmin” piha noin vuonna 1950. Kuvan toimitti Helinä Manninen. Kuvaaja tuntematon.


Muoto 1, 2013

Ulla-Maija Alanen - Pimeydestä kohoaa puutarha
7.6.–11.8.2018

"Kadota syviin vesiin tai kadota kaukaiseen horisonttiin, sellainen on ihmisen kohtalo, kun hän löytää oman kuvansa veden kohtalosta.” (Gaston Bachelard: Vesi ja unet, 1942)

Näyttely tuo Pohjan-Kiskon järviylängön vierailulle Järvi-Suomeen. Pimeydestä kohoaa puutarha kuvaa vettä ja kolmen vesikasvin kasvun vaiheita. Kohoamisen metaforinen taso on taiteilijalle kuitenkin tärkein. Alanen löysi vedenalaisen maailman lumon 2000-luvun alussa. Veden kautta hän oivalsi jotain oman olemassaolonsa ytimestä. Luettuaan samoihin aikoihin Gaston Bachelardin kirjan Vesi ja unet (1942), Alanen koki voimakkaan samaistumisen tunteen – kuin kirja olisi kirjoitettu hänelle tai hänestä.

Ulla-Maija Alanen (s. 1960, Tampere) on helsinkiläinen kuvataiteilija ja arkkitehti. Hän toimi 1990-luvun alussa kaupunkitilaa kommentoivien suurten julkisivuprojisointien pioneerina. Hänen tuotantonsa ulottuu Euroopassa ja Aasiassa esitettyjen taidenäyttelyiden ja lavastusten lisäksi kulttuuriseen vanhustyöhön, jossa hän on työskennellyt muistisairaiden ihmisten elinolosuhteiden parantamiseksi taiteen ja arkkitehtuurin keinoin.


Johanna Vuoksenmaa - Vesiystäviä
7.6.-11.8.2018

Rakastan vesiä, kaikkea niissä, näkymiä, tuoksuja, ääniä ja sitä, miten vesi koskee. Kesällä 2010 aloin bongata avovesiä ja kun halusin jakaa kokemuksiani ja antaa vinkkejä muille uimareille, aloin kuvata ja kuvailla uimakokemuksiani. Sain kesäisin päivittäin uusia vesiystäviä ja otin aina uituani näiden kaverien kanssa yhteiskuvan. Uusien geograafisten ystävyyksien solmiminen sai koko Suomen tuntumaan tutummalta, loi paikoille merkityksiä, herätti kartan eloon. Tämän hauskanpidon sivutuottena syntyi tämä näyttely.

Johanna Vuoksenmaa (s. 1965, Hämeenlinna) on Lahden muotoiluinstituutista valmistunut tamperelainen valokuvataiteilija, joka tosin 2000-luvulla on toiminut pääasiassa elokuva- ja TV-ohjaajana ja käsikirjoittajana. Vuosina 1987–2000 Hänen valokuvaa ja muita elementtejä yhdisteleviä installaatioitaan oli esillä lukuisissa yksityis- ja ryhmänäyttelyissä Suomessa ja ulkomailla. Nyt nähtävä kokonaisuus on jotain aivan muuta ja Vuoksenmaan ensimmäinen valokuvanäyttely miltei kahteenkymmeneen vuoteen.

Kuva
Ahvenusjärvi, Sastamala, 2016
Vaikeasti lähestyttävä tummasilmäinen erakko. Ei puhu. Haluaisi olla rauhassa. Vähän pelottava.

May-Lis Andersen - Haluan olla omassa rauhassa
7.6.-11.8.2018

Projektissa Haluan olla omassa rauhassa keski-tytään kännykän käyttöön katukuvassa. Meidän liikuntakuviot ovat tämän hetken koregrafiaa ja muistuttavat liikkuvien kuvien syntyhistoriaa.

Olen kuvannut vuodesta 2015 lähtien samassa paikassa Tukholmassa ihmisiä, jotka kulkevat ohitseni matkapuhelimineen ja kuulokkeineen. Projektin alussa olin epävarma siitä, kuinka kauan minun pitäisi odottaa, mutta kävi ilmi, että suurin osa ihmisistä keskittyi vain omiin laitteisiinsa eivätkä he kiinnittäneet minuun mitään huomiota.

May-Lis Andersen (s. 1959, Eskilstuna, Ruotsi) on valokuvaaja ja taitelija. Vuodesta 1985 alkaen hän on tehnyt meidän arkipäiväisten liikkeiden inspiroimana valokuvausprojekteja, joissa hän käyttää katuvalokuvausta työmenetelmänään. Andersenin projektit ovat tuottaneet useita kirjoja ja näyttelyitä Ruotsissa sekä Englannissa, jossa hän on asunut 12 vuotta. Andersen vedostaa valokuvansa perinteisesti Tukholman The Artist Co-operative KKV:ssa (www.kkv.nu), jossa hän myös opettaa pimeähuonetekniikkaa.


Historiallinen Mikkeli - Saara Särkän kesä
7.6.-11.8.2018

Aulan näyttely jatkaa aiempaa Saara Särkän kuvien esittelyä. Nyt on vuorossa kuvia Pulkkisen kulmasta Savilahdenkadulta, Tuppuralan kodista ja pihapiiristä sekä Särkän perheen kesämökiltä Ristiinan Mustasaares

Saara Särkkä os. Nyberg (1925–2004, Mikkeli) toimi valokuvaajana aluksi Oulasvirran kuvaamossa, sittemmin Mikkelin valokuvausliikkeessä. Toimeksiannot sisälsivät häitä, hautajaisia ja muita tapahtumia. Kun perheen lapsiluku kasvoi seitsemään, jäi Saara 60-luvulla kotiäidiksi. Nyt esillä olevat kuvat ovat hänen albumikuviaan.

Kuva
Risto Pulkkinen ja Sakari Särkkä, Savilahdenkatu 5–7:n sisäpiha, 195

Historiallinen Mikkeli - Graania ja Tuppuralaa kuvissa
7.6.-11.8.2018

Tuppurala jatkuu aiheena myös Studio III:ssa, johon valokuvakeskuksen asiakkaat voivat kesän aikana tuoda omia valokuviaan - tai vaikkapa puhdetöitään! - vuosikymmenten varrelta. Kuvat skannataan ja tulostetaan, jonka jälkeen ne palautetaan takaisin.

Tuppuralan työläisyhteisön elinvoimaisin kausi ajoittui Oy Grahn Ltd:n vaneri-, puutalo- ja autokoritehtaan aikaan. Grahnin tehtaan tuotanto oli laajimmillaan 60-luvun alussa, jolloin työntekijöitä oli 550. Grahnin toiminta päättyi 1986. Tehtaan sijaintipaikalle rakennetaan parhaillaan pienkerrostaloja.

Kuva
Rauhaniementie 13:n eli ”Kasarmin” piha 1950-luvulla. (Kuva: Raimo Laine)


Rita Anttila: Longing #1, 2018

Rita Anttila - Hämärän alue
3.5.-2.6.2018

Hämärän alue käsittelee poeettista kokemusta. Lähtökohtana näyttelyn tekemiselle on pyrkimys järjestää kaipauksen henkilökohtaista estetiikkaa valokuvaamalla.

Hämärän alue rakentuu Salin vastakkaisille päätyseinille ripustettujen teosten vuoropuhelusta. Kokonaisuus kertoo ohimenevästä kirkkaudesta ja hahmottaa materiaalisuutta painomusteeseen tihentyneenä merkityksenä, joka saa massiiviset mittasuhteet.

Hämärä viittaa kirjallisuudentutkimuksessa monimerkitykselliseen, mutta sisältää näyttelyn yhteydessä myös selkeästi sanallistettavia asioita, kuten Ledan ja joutsenen myytti, mahdollisen äärettömän kaava, horisontti, rakkaus ja kuolema.

Rita Anttila (s. 1988, Tampere) on Helsingissä asuva ja työskentelevä kuvataiteilija. Anttila on valmistunut Turun AMK:n Taideakatemiasta 2015. Hänen ensimmäinen yksityisnäyttelynsä Hämärän alue on ollut esillä Turun taidemuseon Studiossa keväällä 2015 sekä Latvian Museum of Photographyn ryhmänäyttelyssä They. Anttila opiskelee taiteen maisteriksi Aalto-yliopiston valokuvataiteen koulutusohjelmassa.


Tiina Kylliäinen: Krassi, 2017

Tiina Kylliäinen - HEHKU
3.5.-2.6.2018

”Kun valo kiertyy pihaan, heräävät puut, pensaat ja kukat eloon. Lehvistöjen katveessa ja kukkapenkkien uumenissa hehkuu. Muoto puhuu ja puhuttaa. Mitä voinkaan nähdä, kun sukellan kasvien sekaan ja katselen hieman lähempää, ylösalaisin tai syvemmälle! Paras ystäväni - Leican vanha objektiivi vuodelta 1958 - antaa mahdollisuuden tehdä kiehtovia löytöjä puutarhassa”.

Tiina Kylliäinen on tulostuttanut kuvansa Mikkelin valokuvakeskuksen Digipajassa, yhteistyössä valokuvataiteilija Olli Jaatisen kanssa.

Tiina Kylliäinen
(s.1958, Mikkeli) työskentelee muotoilijana, taiteilijana, puutarhanhoitajana ja näyttelyrakentajana. Alun perin hän valmistui Lahden Muotoiluinstituutista vaatetussuunnittelijaksi ja teki pitkän uran suunnittelijana. Oma taiteellinen työskentely on kuitenkin vetänyt vastustamattomasti puoleensa, ja valokuvaaminen on tällä hetkellä taidemuodoista mieluisin. Kylliäinen kuvaa vain omaa 960 neliön puutarhaansa. Muotoilijan koulutus näkyy kuvissa, jotka ovat tulvillaan erilaisten muotojen, värien ja valon iloista hehkua.


Pertti Parkkola: Mansikan lehti, 1970-luku

Pertti Parkkola - Kirlianilmiö ja elämän virrat
3.5.-2.6.2018

Pertti Parkkola kirjoittaa Kirlianilmiö-teoksessaan (1978) Semjon (1898-1978) ja Valentina (1904-1971) Kirlianin 1930-luvulla tekemistä havainnoista: ”Tuoreen kasvinlehden säteily oli voimakasta, mutta lehden kuihtuessa säteily himmeni, kunnes saattoi havaita enää vain tuikahduksen sieltä täältä ja lehden kuollessa säteily lakkasi täydellisesti.”

Kirlianit onnistuivat kehittämään menetelmän, jolla saivat kuvannettua tuon mystisen ja kiistellyn ilmiön,jonka kultakausi oli 1960-luku.

Parkkola tutustui kirliankuvaukseen Seura-lehden artikkelin kautta - jonottaessaan hammaslääkäri Matti Vahvaselän vastaanotolle. Siitä alkoi tutkimus, joka vei Parkkolan mm. luennoimaan Kuopion yliopistoon sekä osallistumaan Raision tehtaiden jyvätutkimukseen.

Pertti Parkkola
(s. 1936, Mikkeli) on mikkeliläinen kansakoulunopettaja emeritus ja kotiseutuneuvos. Hän on elämänsä aikana tarttunut lukemattomiin mieltänsä askarruttaneisiin ilmiöihin, joilla hän on rikastuttanut myös opetustyötään.


Saara Särkkä: Pohjankaaren tornitalojen kunnallistekniikkaa rakennetaan. Tuppurala, 1967.


Historiallinen Mikkeli - Saara Särkän Tuppurala
3.5.-2.6.2018

Aulan näyttely jatkaa aiempaa Saara Särkän kuvien esittelyä. Nyt on vuorossa kuvia muun muassa Tuppuralan tornitalojen työmaalta, jota Särkkä kuvasi 60-luvun lopulla.

Tuppurala jatkuu aiheena myös Studio III:ssa, johon valokuvakeskuksen asiakkaat voivat tuoda omia valokuviaan - tai vaikkapa puhdetöitään! - vuosikymmenten varrelta.

Tuppuralan työläisyhteisön elinvoimaisin kausi ajoittui Oy Grahn Ltd:n vaneri-, puutalo- ja autokoritehtaan aikaan. Grahnin tehtaan tuotanto oli laajimmillaan 60-luvun alussa, jolloin työntekijöitä oli 550. Grahnin toiminta päättyi 1986. Tehtaan sijaintipaikalle rakennetaan parhaillaan pienkerrostaloja.

Saara Särkkä
os. Nyberg (1925–2004, Mikkeli) toimi valokuvaajana aluksi Oulasvirran kuvaamossa, sittemmin Mikkelin valokuvausliikkeessä. Toimeksiannot sisälsivät häitä, hautajaisia ja muita tapahtumia. Kun perheen lapsiluku kasvoi seitsemään, jäi Saara 60-luvulla kotiäidiksi. Nyt esillä olevat kuvat ovat hänen albumikuviaan.


Erkki Kakkonen: Tuppuralan tornitalot valmistuvat, 1969.


Historiallinen Mikkeli - Tuppuralaa kuvissa
3.5.-2.6.2018

Koska juuri esillä olleet Saara Särkän Tuppurala-kuvat herättivät suurta kiinnostusta, tarjoaa Mikkelin valokuvakeskus nyt yhden kokonaisen näyttelyhuoneen asiakkaidensa käyttöön. Tämä tarkoittaa sitä, että kuka tahansa voi tuoda esille kuviaan - ja miksei myös puhdetöitään! - muiden ihasteltavaksi. Jännityksellä seurataan, mitä kaikkea kävijät mahtavatkaan arkistoistaan löytää.

Eräs vakioasiakas arveli, että jossakin saattaa olla tallessa hänen Tuppuklubin jäsenkorttinsa. Tuppuklubi oli 60-luvun lopulla toimintansa aloittanut nuorisokerho, joka aloitti kerrostalon kellaritiloissa (Aurakatu 13), mutta muutti uusiin kerhotiloihin Aurakatu seiskaan. Sami Särkkä toimi Tuppuklubin tiskijukkana. Hänellä oli 8-raitainen kelanauhuri ja järeä kaiutin, josta lähti rutkasti ääntä. Kaupunki oli nuorisotilan ylläpitäjä, ja Suomen nuoriso-opiston nuoriso-ohjaajalinjan opiskelijat vastasivat toiminnasta. Tuppuklubilla pidettiin levyraatia, pelattiin koronaa, järjestettiin keskusteluja jne.


JENNI HAILIN PIMIÖPERFORMANSSI

Jenni Hailin näyttely oli kuin mustavalkoisten valokuvien laboratorio. Punaisen suojavalon valaisemilla seinillä oli kuvia, jotka Haili kehitti näkyviksi aina lauantaisin klo 12. Ohessa Jenni Hailin kuvaama ja editoima video lankalauantain esityksestä 31.3.2018.

AIKAISEMMAT NÄYTTELYT

Anna Niskanen: Bend 2018

Anna Niskanen - Tower Over
15.3.-14.4.2018

Tower Over on näkymä metsään ja maisemaan, tutkielma itsenäisyydestä ja luonnon kokemisesta. Valokuvamontaasit esittävät pirstaleisia, päälle hyökyviä luonnonvoimia ja ihmisen suhdetta ympäristöönsä.

Kuvamateriaali on kerätty luoteisessa Pohjois-Amerikassa sekä Hämeessä. Teokset on luotu perinteisillä valokuvan pimiömenetelmillä, mutta tosiasiassa valokuva on ensin purettu sen eri elementteihin ja sitten rakennettu takaisin yhdeksi työksi. Digitaalisista valokuvista koostetut kollaasit on tulostettu mustesuihkunegatiiveiksi ja valotettu luonnonvalossa syanotypioiksi silkille ja paperille.

Syanotypia eli sinikopiomenetelmä on rautapohjainen vedostusprosessi, jossa valoherkkä emulsio levitetään halutulle pinnalle ja valotetaan ultraviolettivalossa. Kemiallisen reaktion seurauksena syntyy preussinsininen vedos.

Anna Niskanen (s.1990, Helsinki) on Aalto-yliopistosta taiteen maisteriksi valmistunut helsinkiläinen valokuvataiteilija. Hän keskittyy työskentelyssään haastamaan valokuvan perinteiset määritelmät ja yhdistää luontevasti digitaalisia keinoja analogisiin menetelmiin. Töiden aiheet kumpuavat usein maisemista ja pohjautuvat matkoilla otettuihinvalokuviin.



Jenni Haili - Näkemisestä
15.3.-14.4.2018

Näkemisestä on valokuvaan pohjautuva installaatio, joka käsittelee näkemistä ja näkymistä yhteiskunnassa. Teoksen toteuttamiseksi valokuvataiteilija Jenni Haili on haastanut itsensä kohtaamaan ihmisiä, jotka tahallisesti tai tahattomasti ohitamme arjessa, varsinaisesti näkemättä heitä.

Installaatiossa Hailin ottamat kuvat ovat esillä aluksi valokuvan latentissa* muodossa, jolloin kuva on valotettu valokuvapaperille, mutta sitä ei ole vielä kehitetty näkyväksi. Jotta kuvainformaatio ei tuhoutuisi, on esitystila muutettu mustavalkoisten valokuvien vedostamisessa käytettävän pimiön kaltaiseksi. Katsoja saa kohdata kuvissa olevat henkilöt aluksi heidän omien sanojensa kautta.

Näyttelyn edetessä valokuvat kehitetään näkyviksi performansseissa: ke 14.3. klo 19, la 17.3. klo 12, la 24.3. klo 12, la 31.3. klo 12, la 7.4. klo 12. Tervetuloa seuraamaan analogisen valokuvan syntymisen taikaa!

* Latentti = jota ei voi havaita, piileväPerinteinen valokuva negatiivifilmistä vedostetaan siten, että filmi asetetaan suurennuskojeeseen. Siinä valo kulkee negatiivin lävitse valokuvapaperin pinnalle, johon muodostuu kuva. Valotus synnyttää valokuvapaperin sisältämään hopeaan latentin kuvan, joka ei sellaisenaan ole havaittava, mutta se saadaan näkyviin kehittämällä. Jotta kuva säilyisi ja olisi myös tarkasteltavissa valossa, se pitää vielä kiinnittää eli valokuvapaperista poistetaan valottumaton ja kehittymätön hopea.

Jenni Haili (s.1980, Kerava) on Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulusta valmistunut valokuvataiteilija. Hänen teoksiaan on nähty useissa yksityis- ja ryhmänäyttelyissä Suomessa ja ulkomailla. Haili työskentelee myös valokuvauksen tuntiopettajana ja työmestarina Taideyliopiston Kuvataideakatemiassa Helsingissä. Haili käyttää teoksissaan monia tekniikoita, kuitenkin pohjaten työnsä useasti valokuvaan. Keskeistä hänen tuotannossaan on piilottamisen ja esittämisen tematiikka.

Saara Särkkä: Sisko Särkkä Tuppuralan rantakallioilla 1960-luvun loppupuolella.


Historiallinen Mikkeli - Saara Särkkä
15.3.-14.4.2018

Aulan näyttelyissä käytetään hyväksi Mikkelin valokuvakeskuksen historiallisten valokuvien kokoelmia. Kokoelmat on koottu yleisöltä tulleina lahjoituksina. Aulan näyttelyt kuvaavat Mikkelin monipuolista kulttuuriperintöä vanhoin valokuvin, jotka on digitaalisoitu, entisöity ja tulostettu Mikkelin valokuvakeskuksella. Aulan näyttelyt tarjoavat yleisölle mahdollisuuden muistelutyölle ja avaavat nuoremmille kävijöille perspektiivejä Mikkelin historiaan.

Tällä kertaa esillä on valokuvaaja Saara Särkän (1925–2004, os. Nyberg) kuvia Mikkelin Tuppuralasta 1960-luvulta. Särkkä toimi valokuvaajana aluksi Oulasvirran kuvaamossa, sittemmin Mikkelin valokuvausliikkeessä. Toimeksiannot sisälsivät häitä, hautajaisia ja muita tapahtumia. Kun perheen lapsiluku kasvoi seitsemään, jäi Saara 60-luvulla kotiäidiksi. Nyt esillä olevat kuvat ovatkin hänen albumikuviaan.

Kuvatunnistusapu auttoi!

Kuvassa on kesäinen tilanne Pankajoen uimalasta 1930-luvulta. Kuvaaja on tuntematon. Kuvan valokuvakeskukselle toimitti Esko Penttinen. Hänellä ei ollut tarkempaa tietoa kuvan tilanteesta, mutta asiakkaamme Kaija Paavilainen tunnisti portailla istuvan pojan veljekseen Raimo Vuolteeksi, joka oli syntynyt vuonna 1925. Poika on kuvassa korkeintaan 10-vuotias, joten kuva ajoittuu 1930-luvun alkuun. Kuva on otettu puusillalta, joka on purettu 1959, jolloin sen tilalle tuli nykyinen betonisilta.

Hanna Koikkalainen – Lakkautettu kylä
8.2.-10.3.2018

Ikkuna, 2015 (Leppäsyrjä, Suistamo)

Lakkautettu kylä on soiva valokuvanäyttely, jossa käsitellään lähtemistä ja paikan jättämistä valokuvan ja musiikin keinoin.

Valokuvaaja Hanna Koikkalaisen ja muusikko Anne-Mari Kivimäen yhteistyössä tekemä näyttely kertoo lakkautetun Suistamon pitäjän tarinaa. Monitaiteellisen yhteistyön tuloksena syntyy polveileva kokonaisuus, joka pohtii runollisesti evakkoutta, sota-aikaa, kodin jättämistä ja nykytodellisuutta pienessä, venäläisessä kylässä. Näyttelyssä yhdistyvät vanhat ja uudet kuvat, evakkojen muistot, arkisto-otteet ja Suistamolta kerätyt luonnon elementit.

Siirtolaisuus sekä kotipaikan jättäminen on ja tulee aina olemaan ajankohtainen asia. Ehkä pystymme katsomaan nykyajan siirtolaisia toisin, kun muistamme oman historiamme.

Hanna Koikkalainen (s.1980, Imatra) on Aalto-yliopiston Taideteollisesta korkeakoulusta valmistunut valokuvaaja. Koikkalainen on kiinnostunut historiasta, tarinoista, muistoista sekä luonnosta.

Hanneriina Moisseinen - Kannas
8.2.-10.3.2018

Lehmiä evakoidaan sodan alussa.

Sarjakuvaoriginaaleista, arkistovalokuvista ja ääniraidasta koostuva näyttely Kannas on tosiasioihin perustuva, kuvitteellinen matka Karjalankannakselle, kesään 1944, jolloin Neuvostoliiton suurhyökkäys ajaa viimeisetkin ihmiset kodeistaan.

Näyttelyn ja sarjakuvateoksen yksi kantava teema on siviilien, erityisesti evakkojen sotakokemukset.
Sotasarjakuvalle epätyypillisesti Hanneriina Moisseisen teos kuvaa myös lehmien kohtaloita sodan jaloissa. Lehmiä kuvaamalla Moisseinen pohtii sodan aiheuttamaa kipua, sotasankaruutta, mutta myös sodan uhreja. Eläimet eivät puhu, mutta ne kokevat saman kuin ihmiset. Niiden kohtalot sodassa ovat jopa raadollisempia kuin ihmisten.


Hanneriina Moisseinen (s. 1978, Joensuu) on sarjakuvataiteilija ja taiteen maisteri, jonka teoksissa näkyy hänen taustansa kuvataiteilijana. Hänet on palkittu mm. Sarjakuvataiteen valtionpalkinnolla vuonna 2016 ja William Thuring -kuvataidepalkinnolla 2017. Moisseisen teoksia on ollut esillä taidegallerioissa ja museoissa yli viidessätoista eri maassa. Hän on julkaissut neljä sarjakuvateosta, uusimpina teokset Isä (2013) ja Kannas (2016).

Armas Häkkinen - Muistojemme Mikkeli
8.2.-9.3.2018

Pirttiniemen puisto, 1940-luku. Kuvassa on Mikkelin Keskussairaalan vanha osa, jonka jälkeen on rakennettu ns. uusi osa. Parhaillaan - puiston viimeisen vapaan osan paikalle - nousee uusi Perhetalo.

Armas Häkkinen (1901, Viipuri – 1973, Mikkeli) oli ammatiltaan putkityömies, mutta hän harjoitti sen ohessa valokuvaajan ammattia koko työikänsä ajan. Hän oli saanut valokuvaajan ja laborantin koulutuksen armeijassa 1921–22.

Häkkinen oli talvisodan alkaessa lähtenyt perheineen sotaa pakoon Viipurin Sorvalissa sijainneesta kodistaan. Kotitalo tuhoutui pommituksissa myöhemmin, joten pako oli ollut aiheellinen varotoimi.

Armeijatoverina ollut mikkeliläinen Onni Väisänen oli perustanut Mikkeliin valokuvausliikkeen. Häkkinen saattoi tuoda nelihenkisen perheensä turvaan Mikkeliin siksi, että tunsi Väisäsen.

Armas Häkkinen teki 1940- ja 50-luvuilla noin sata Mikkeliä esittelevää valokuvapostikorttia, joita hän myi pääasiassa Savilahdenkadun Keilakioskissa sekä Hallituskadulla toimineessa Mikkelin Taide- ja paperikaupassa.

Häkkisen kuvia käytetään yhä usein nimettömästi moniin tarkoituksiin eri julkaisuissa, koska korteissa ei ole ollut tietoa kuvaajasta.

Armaksen poika Arto Häkkinen lahjoitti isänsä negatiivit Mikkelin valokuvakeskukselle helmikuussa 2015.

Mikkelin valokuvakeskuksen toimintaa tukevat Mikkelin kaupungin kulttuuripalvelut ja Taiteen edistämiskeskus.