MONIPUOLINEN VALOKUVAKESKUS

Mikkelin valokuvakeskus on monipuolinen taidekeskus, joka sijaitsee kauniissa suojelurakennuksessa Mikkelin yliopistokampuksella, keskustan läheisyydessä, osoitteessa Puistokatu 3. Mikkelin valokuvakeskus järjestää näyttelyitä, koulutusta, tekee korkeatasoisia julkaisuja, sekä valokuvaan, taiteeseen ja kuvalliseen viestintään liittyvää kehittämis- ja tutkimustoimintaa ympäri vuoden.

Mikkelin valokuvakeskuksella on neljä galleriatilaa, joissa pidetään vaihtuvia näyttelyitä. Lisäksi keskuksen aulassa on sanomalehti Länsi-Savon kokoelman kuvia, yleisö- ja tietopalvelu, pieni käsikirjasto sekä keskuksen julkaisujen kirjapuoti. Voit katsella näyttelyitä, istahtaa ilman kiireitä tutustumaan käsikirjaston kirjoihimme tai kysyä neuvoa ja tietoja asiantuntevalta henkilöstöltä. Meillä on myös kaunis kesäterassi sisäpihalla.

Vuonna 1989 perustettu keskus on toiminut jo yli 27 vuotta, ollen yksi pisimpään toimineista valokuvakeskuksista Suomessa. Mikkelin valokuvakeskus palvelee kulttuurista ja taiteista kiinnostunutta yleisöä, matkailua, taiteilijoita ja oppilaitoksia. Meillä on myös kokoontumis- ja koulutustilat visuaalisten taiteiden työpajoille. Edistämme paikallista kulttuuria ja taidetoimintaa sekä järjestämme näyttelyitä taiteilijoilta eri puolilta Suomea mielenkiintoisista ja ajankohtaisista teemoista. Tuotamme taiteesta ja kulttuurista elämyksiä ja kokemuksia vuodesta toiseen. Mikkelin valokuvakeskuksen kesänäyttelyt ovat pääsymaksullisia. Muina aikoina keskuksen näyttelyihin on vapaa pääsy. Lämpimästi tervetuloa vierailulle!

AJANKOHTAISTA

Näyttelyajat vuodelle 2018 ovat haettavissa

Näyttelyajat vuodelle 2018 ovat haettavissa 31.8.2017 klo 16 asti. Mikkelin valokuvakeskuksella on kauniit galleriatilat, jotka mahdollistavat monipuolisesti yksityisnäyttelyitä sekä ryhmä- ja yhteisnäyttelyitä. Tarkemmat tiedot ja hakuohjeet löydät sivulta Näyttelyaikojen haku

Mikkeli Media Arts -harrastustoimintaa nuorille 2017-2018

Mikkeli Media Arts -toiminta nuorille jatkuu lukukausien 2017-2018 ajan keskiviikkoiltaisin klo 18-19:30. Aloitamme toiminnan 30.8.2017. Nuorten Mikkeli Media Arts on tarkoitettu 12-16-vuotiaille nuorille, jotka haluavat oppia ja toteuttaa monipuolisesti valokuvia, videoita, graafista suunnittelua, julisteita ja piirroksia. Mukaan mahtuu vielä pari nuorta! Mikkeli Media Arts -toimintaa tukee Itä-Suomen aluehallintovirasto, Sivistys- ja kulttuuritoimi. Lisätietoja ja ilmoittautumisohjeet löydät sivulta Koulutus

TULOSSA SYYSKUUSSA

Seuraavat näyttelyt avautuvat 7.9.2017

Mikkelin valokuvakeskuksen seuraavien näyttelyiden avajaiset ovat ke 6.9. klo 18-20. Salissa on esillä Pasi Räsämäen, Studio I:ssa Heikki Hyttisen ja Studio II:ssa Sanna Peurakosken teoksia. Aulassa jatkaa Historiallinen Mikkeli -kokoelmasta Yrjö Karpin 50-luvun valokuvat. Lämpimästi tervetuloa tutustumaan uusiin näyttelyihin syyskuussa!

SALI: Pasi Räsämäki

WORK -DREAM
Layers of Life

Pasi Räsämäki: John Williams

John Williams
Kotipaikka: Champaign-Urbana
Ammatti: Maataloustyöntekijä
Haave: Muuttaa takaisin omalle perhetilalle ja tehdä siitä toimiva luomutila.
Maailma ympärillä tuntuu korostavan erilaisen ja jännittävän kokemista. Minulle kiinnostavampaa on ollut ihmisten yhteisten tapojen ja ajatusten löytäminen.


Valokuvaajana minulla on mukanani työkalu, jonka avulla olen voinut harjoitella ihmisten kohtaamista arkisesti kadulla.
Olen valokuvannut Mikkelin valokuvakeskuksessa esillä olevaa valokuvasarjaa WORK –DREAM, layers of life kolmessa maassa, yhtä monella mantereella.

Prosessi on edennyt katuvalokuvauksen hengessä – tarkoituksena kuvata yksilön arvokkuutta korostavia keskittyneitä muotokuvia ihmisistä työnsä ääressä. Valokuvissa näkyy kaikille yhteinen ylpeys omasta tekemisestä – ja toisen ihmisen hyväksyminen arkisessa kohtaamisessa.

Pasi Räsämäki

STUDIO I: Heikki Hyttinen

KÄSITYÖLÄISIÄ LASILLA

Heikki Hyttinen: Jarkko

Käsityöläisiä lasilla -näyttely on kunnianosoitus eteläsavolaisia käsityöläisiä ja vanhoja perinteisiä käsityötekniikoita kohtaan. Itsekin käsityöalan koulutuksen saaneena Heikki Hyttinen arvostaa ammattilaisia, jotka tuovat vanhoja käsityötaitoja tähän päivään ja elättävät itsensä taidoillaan.

1850-luvun kuvaustekniikkana Heikin käyttämä märkälevy-kollodion tekniikka on tänä päivänä harvinainen ja vaativa kuvaustekniikka, jossa myös jokainen kuva on pitkän käsityöprosessin tulos ja täysin uniikki teos. Kuvien yhteyteen on jokaisesta näyttelyyn kuvatusta käsityöalan ammattilaisesta kirjoitettu lisäksi tarina henkilöstä kuvan takana.

STUDIO II: Sanna Peurakoski

HUKKAAN

Sanna Peurakoski

Projektiin osallistuivat valokuvaaja Sanna Peurakosken ohella keittiömestarit Sasu Laukkonen, Sami Tallberg ja Ossi Paloneva. Kuvien taustalla on ajankohtainen huoli ja turhautuminen hävikkiruokailmiön laajuudesta ja halu herättää siitä edelleen keskustelua.

Näyttelyn tarve oli ilmeinen, sillä ajankohtaisesta ja tärkeästä hävikkiruoka-aiheesta puuttui visuaalisia ja aistimellisia esityksiä kaikkinaisen verbaalisen infon rinnalle. Kukin keittiömestari on lähestynyt aihetta omista erityisistä lähtökohdistaan ja tuottanut katsojille hyvää kuvallista purtavaa, joka voi olla joko annoksia tai asetelmia. HUKKAAN käsittääkin visuaalista löytöretkeilyä hävikkiruuan pariin.

Aikaisemmat näyttelyt vuonna 2017

Mikkelin valokuvakeskuksen toimintaa tukevat Mikkelin kaupungin kulttuuripalvelut ja Taiteen edistämiskeskus.